Oulun Energia: Yhdistetty vuosi- ja vastuullisuusraportti

Kestäviä energia- ja kiertotalousratkaisuja tarjoava Oulun Energia halusi valmistautua EU:n kestävyysraportointidirektiiviin yhdistää vuosi- ja vastuullisuusraportit jo hyvissä ajoin.

Osana vuosiraporttia vastuullisuus nivoutuu luotevalla tavalla osaksi kaikkea toimintaa. Raportin rakenne ja sisältö suunniteltiin yhdessä Enne Consultingin ja Oulun Energian tiimin kanssa. Communiké oli mukana tuottamassa myös raportin sisältöjä. Tekstien pohjaksi haastattelimme asiakkaan asiantuntijoita.

”Yhdistetty vuosi- ja vastuullisuusraportti on ehyt kokonaisuus”

EU:n kestävän raportoinnin direktiivi CSRD tulee kiristämään vaatimuksia siitä, että kaiken raporteissa esitetyn tiedon tulee olla varmennettua. Tämä mielessä kehitimme asiakkaan kanssa jo nyt heidän vastuullisuustietonsa jäljitettävyyttä. Loimme yhdessä mittarit ympäristö- ja sosiaalisen vastuun osioiden tiedonkeruulle, ja koordinoimme ja ohjeistimme tiedonkeruun prosessia. 

Raporttiin voit tutustua täällä.

”Toteutimme ensimmäistä kertaa yhdistetyn vuosikertomuksen ja vastuullisuusraportin, jolloin raportin rakenteen ja sisällön suunnittelu oli avainsasemassa. Enne Consultingin ja Communikén asiantuntijat osasivat luontevasti sitoa vastuullisuustyön osaksi liiketoimintaamme. Lopputuloksena on ehyt ja toimiva kokonaisuus, joka ottaa huomioon myös tulevaisuudessa kasvavat raportointivaatimukset.”

Suvi Vilokkinen-Määttä, viestintäpäällikkö, Oulun Energia

Tutustu muihinkin töihimme