Sinituotteen vastuullisuusraportin 2020 kansi

Raikas ja helppolukuinen vastuullisuusraportti

Sinituote on suomalainen perheyritys, joka tunnetaan joka kodin siivousvälineistä. Vastuullisuus ja kiertotalousajattelu ovat jo pitkään ohjanneet Sinituotteen toimintaa, ja vuonna 2021 se halusi ensimmäistä kertaa koota työnsä tulokset ja periaatteet vastuullisuusraporttiin.   

Vastuullisuusraportti ”avaimet käteen” -periaatteella

Suunnittelimme Sinituotteen ensimmäisen vastuullisuusraportin konseptin ja sisällön yhdessä asiakkaan kanssa. Communikén Heidi Korva tuotti vastuullisuusraportin tekstit, ja visuaalisesta ilmeestä vastasi Hovi Creative. Raportin konseptoinnissa päävastuu oli Enne Consultingin Anniina Mustalahdella.

Sinituotteen ensimmäisestä vastuullisuusraportista tuli tavoitteiden mukaisesti kokonaisvaltainen mutta napakka kokonaisuus, joka tiivistää Sinituotteen vastuullisuustyön helposti silmäiltävään muotoon. Raportista tehtiin myös englannin-, ruotsin- ja saksankieliset versiot.

Yhteistyö jatkui ja laajeni myös vastuullisuusviestinnän suunnitteluun

Yhteistyö jatkui myös vuoden 2021 raportin ja vuoden 2022 raportin osalta. Raportin konsepti on pysynyt samana, joten lopputuloksena on ollut kustannustehokas ja tunnistettava kokonaisuus. Raportin sisältöä on kehitetty vuosi vuodelta muun muassa lisäämällä tiedot täsmentyneistä lähivuosien vastuullisuustavoitteista. 

Yhteistyö on jatkunut myös vastuullisuusviestinnän suunnittelussa. Olemme auttaneet ideoimaan vastuullisuussisältöjä Sinituotteen someviestintään ja sparranneet viestintää tuotelanseerauksen yhteydessä.  

”Olemme tehneet kunnianhimoista vastuullisuustyötä jo pitkään, mutta emme ole osanneet aina viestiä työn tuloksista tarpeeksi hyvin. Communikén, Enne Consultingin ja Hovi Creativen tiimi auttoi meitä keräämään kaikki oleelliset vastuullisuustyön tiedot yksiin kansiin ja helppolukuiseen muotoon.

Yhteistyö sujui hyvin ja saimme projektin aikana paljon uusia ideoita ja näkemyksiä vastuullisuusviestintään.”

Johanna Hamro-Drotz, toimitusjohtaja, Sinituote Oy

Tutustu muihinkin töihimme