1:1-mentori vastuullisuusjohtajalle, joka haluaa kokeneen ammattilaisen tukea johtaessaan kestävyyden integroimista yrityksen kaikkiin liiketoimintoihin.

Palvelu sopii myös vastuullisuusammattilaisille, jotka haluavat kasvaa liiketoiminnan osaajaksi ja saada enemmän vastuuta kestävyystyön kokonaisuuden johtamisesta, sekä hallitustyötä tekeville, jotka haluavat syventää vastuullisuussubstanssiaan.

Kestävyystyön johtaminen riskiarvioista tuotekehityksen mahdollisuuksiin ja huolellisuusvelvoitteesta kumppanuuksien johtamiseen vaatii vastuullisuusjohtajalta laajaa liiketoiminnan ja vastuullisuusteemojen osaamista. Moni kaipaa tässä työssä välillä ajatusten pallottelua ulkopuolisen vastuullisuusammattilaisen kanssa.

On myös yrityksiä, joissa ajatellaan, että vastuullisuuspäällikkö ei saa kokonaisvastuuta yrityksen kestävyystyön johtamisesta, koska yritysjohto ajattelee, että vastuullisuuspäälliköllä ei ole riittävästi liiketoimimtaosaamista ja kykyä tarvittavan muutosprosessin johtamisesta.

Nämä ovat tilanteita, joissa autan vastuullisuusammattilaisia pääsemään tavoitteisiinsa.

”Olen saanut työskennellä Heidin kanssa uuden tehtäväni alkuvaiheessa, ja voin lämpimästi suositella häntä vastuullisuuden asiantuntijana ja valmentajana. Arvostan erityisesti Heidin valoisaa ja mahdollisuuksia tunnistavaa työskentelytapaa. Hän tuo mukanaan positiivista energiaa ja ratkaisukeskeisyyttä, mutta nostaa samalla esiin kehityskohteita selkeästi ja rakentavasti. Tämä tasapaino tekee yhteistyöstä sekä inspiroivaa että tehokasta. Heidi on asiantunteva, helposti lähestyttävä, energisoiva ja luotettava kumppani vastuullisuustyöhön. Suosittelen häntä lämpimästi.”

Annika Boström-Kumlin, brändi- ja vastuullisuusjohtaja, Raisio

Vastuullisuusammattilaisena sinulla on rautainen kokemus ja valtavasti osaamista kestävyysteemoista. Nyt roolisi on kasvanut, kun yrityksessä on otettu loikka kestävyystyön kehittämisessä.

Vastaat siitä, että bisneksenne tulevaisuuskestävyys vahvistuu ja kaikki yrityksessä tietävät, mitä kohti ponnistellaan ja mitä se tarkoittaa omassa työssä.

Sinun täytyy myös priorisoida ESG-toimenpiteitä, luoda tiekarttoja yhdessä eri liiketoimintojen avainhenkilöiden kanssa, johtaa ja innostaa ihmisiä yhteisten tavoitteiden taakse. Sinulla täytyy olla visio, mitä yrityksen bisnekseltä vaaditaan 10 tai 15 vuoden kuluttua, jotta se kukoistaa.

Tässä on paljon yhden ihmisen lautaselle, ja siksi haluat mentorin, joka auttaa hallitsemaan kokonaisuutta, ratkomaan kiperiäkin kysymyksiä ja tuomaan osaamisensa sinun työsi tueksi.

Tai ehkä työskentelet vastuullisuuspäällikkönä tai -asiantuntijana yrityksessä, jolle vastuullisuustyön johtaminen on siirtynyt talousosastolle, ja tuntuu, että asioiden edistäminen on jäänyt sinne jumiin (tai että päätöksiä tehdään ilman riittävää substanssiosaamista). On sinun aikasi nousta esiin, sillä osaamistasi tarvitaan, kun kestävyysasiat määrittävät vahvasti yrityksen tulevaisuuden resilienssiä.

Heidi Korva

Mentoroin vastuullisuusammattilaisia kestävyystyön johtamisessa ja kehittämisessä. Rautaiseen vastuullisuusosaamiseeni yhdistyy vahva bisnesymmärrys – seikka, mistä saan usein kiitosta asiakkailtani.

Mentoroimani vastuullisuusammattilaiset ovat edustaneet erikokoisia yrityksiä pienistä pk-yrityksistä pörssiyhtiöihin.

Vastuullisuusjohtajan 1:1-mentoroinnissa

  • Tapaamme toivomallasi frekvenssillä ja käsittelemme sinun toivomiasi teemoja ja kysymyksiä.
  • Pääset jakamaan ajatuksiasi ulkopuolisen, kokeneen vastuullisuusosaajan kanssa.
  • Saat uusia näkökulmia ja vinkkejä, referenssejä yms. jotka tukevat työtäsi.
  • Jos haluat oppia kestävän liiketoiminnan johtamista, eli laajentaa nykyistä ammattitaitoasi, teemme sinulle “opintosuunnitelman” tarvitsemistasi kokonaisuuksista.

Sinä päätät valmennuksen sisällöstä ja tuot pöytään toivomasi teemat. Mentoroinnilla on vain yksi tavoite: tukea sinua työssäsi ja ammattilaisuudessasi.

Voin lämpimästi suositella yhteistyötä Heidin kanssa – se on inspiroivaa, asiantuntevaa ja mutkatonta. Heidillä on vahva osaaminen ja ymmärrys vastuullisuuden moninaisista kokonaisuuksista sekä vastuullisuusviestinnästä ja sen merkityksestä. Hän yhdistää vahvan asiantuntemuksen ihmisläheiseen ja positiiviseen työotteeseen, ja osaa tarttua kehityskohteisiin rakentavasti ja kannustavasti. Yhteistyö Heidin kanssa oli paitsi hauskaa ja piristävää, niin myös tehokasta, joustavaa ja tarpeisiin mukautuvaa. Jos siis etsit luotettavaa kumppania ja tukea vastuullisuustyöhön, Heidi on siihen erinomainen valinta.

Sara Anttila, vastuullisuuspäällikkö, Kotipizza

Mentoroinnissa tapaamme 1-2 kertaa kuukaudessa – tai jos haluat, niin useamminkin. Tapaamiset järjestetään Teamsissa. Yhteistyö solmitaan yleensä vähintään 3 kuukaudeksi kerrallaan, mutta erilaiset vaihtoehdot ovat mahdollisia.

Olen mentoroinut esimerkiksi pörssiyhtiön vastuullisuusjohtajaa seuraavan strategiakauden tavoitteiden asettamisessa, keskisuuren pk-yrityksen vastuullisuuspäällikköä kiperän vastuullisuusteeman ulkoisessa viestinnässä ja useita vastuullisuusammattilaisia yrityksen “ison kuvan” haltuun ottamisessa ja vastuullisuustyön tavoitteiden kirittämisessä.

Työskentele kanssani

Haluan auttaa sinua onnistumaan työssäsi. Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää.