Communiké on verkosto vastuullisuuden ammattilaisia

Communiké on Heidi Korvan yritys, joka sai alkunsa v. 2010. Communikén missiona on alusta lähtien ollut tehdä arvolähtöistä bisnestä, ja viime vuodet Communikén Heidi on keskittynyt erityisesti asiakkaidensa (vastuullisuus)viestinnän kehittämisprojekteihin ja viestinnän kouluttamiseen. Hänen sydämensä sykkii myös järjestöjen menestykselle. Heidi toimii yhteistyössä yrittäjäkollegoidensa Anniina Mustalahden ja Karoliina Hovin kanssa, ja tarvittaessa käytössä on myös laajempi huippuosaajien verkosto.

Me innostumme tekemisen meiningistä ja muutoksen aikaan saamisesta. Meistä saat sitoutuneen kumppanin, olitpa sitten vastuullisuuspolun alussa tai jo pidemmällä. Communikén Heidin sydän sykkii myös järjestöjen menestyksen puolesta.

Tutustu tiimiimme

Heidi Korva, Communiké

Communikén perustaja Heidi Korva on kokenut viestintäammattilainen ja vastuullisuusviestinnän pioneeri. Hänet on valittu Suomessa Vuoden viestintäammattilaiseksi v. 2015. Heidi innostuu strategisesta viestinnästä ja muutoksen aikaan saamisesta. Hänet tunnetaan myös Vaatevallankumous-kampanjasta, jonka vetäjänä hän toimi Suomessa 2014–2018.

Anniina Mustalahti, Enne Consulting

Anniina on Enne Consultingin perustaja, jonka intohimona on tehdä selkeää ja oivaltavaa viestintää monimutkaisista vastuullisuusteemoista. Anniina on työskennellyt tiiviisti vastuullisuusviestinnän ja raportoinnin kehitysprojekteissa. Lisäksi hän on yksi vastuullisuuden edelläkävijänä tunnetun asustemerkki Lovian perustajista.
enneconsulting.fi

Karoliina Hovi, Hovi Creative

Hovi Creativen Karoliina on kokenut ja osallistava vastuullisuusstrategi. Työssään Karoliina yhdistää strategisen vastuullisuuden muotoilumenetelmiin ja tulevaisuusajatteluun. Hänen käsissään syntyvät myös selkeät vastuullisuuden visualisoinnit. Karoliinan missiona on auttaa yrityksiä näkemään vastuullisuuden tuomat mahdollisuudet.
hovicreative.com

Teemme töitä niin isojen kuin pientenkin toimijoiden kanssa

Monet erikokoiset toimijat ovat luottaneet osaamiseemme. Asiakkainamme on kaiken kokoisia yrityksiä eri toimialoilta. Tunnemme hyvin myös kansalaisjärjestöt, ja asiakkainamme on myös oppilaitoksia, hankkeita jne.

Rukan logo
Genelecin logo
Diakonissalaitoksen logo
Procomin logo
Oulun Energian logo
Kuusamon juuston logo